Pohjoismäki jälleen pelipäällä

Jähi jatkoi syksyn vahvoja otteitaan sunnuntain vierasottelussa voittamalla isäntäjoukkue HC Nokian jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 5-7. Päätirehtöörinä hääri jälleen muhkeat tehot 3+2 kerännyt voimahyökkääjä Juho Pohjoismäki.

Jähillä oli viikonloppuna poikkeuksellinen ohjelma, kun tutun lauantaipelin sijasta pelattiin isänpäivänä sunnuntaina. Jalkeille oli tästä huolimatta saatu kuitenkin täysi kokoonpano: neljä hyökkäysketjua ja kolme pakkiparia. Jähin valmennusjohto oli ilmeisesti skoutannut jollain keinoin vastustajan, koska torstain treeneissä harjoiteltiin ultrapassiivista keskialueen träppiä. Itse pelissä se ei tainnut toimia aivan kuten valmentaja Niemenmaa olisi toivonut, mutta voittopelin jälkeen tuskin Samikaan tätä jäi tätä hirveästi murehtimaan. Luulen että sinä päivänä kun Jähi onnistuu noudattamaan valmennusjohdon ohjeita täydellisesti, on Suomessa varmasti jo pätevä poliittinen johtokin.

Itse ottelussa Jähi aloitti maalinteon, tällä kertaa ylivoimalla. Juho Pohjoismäki pääsi siirtämään kiekon puolityhjään maaliin näyttävän kiekonsiirtelyn jälkeen. Ennen maalia HC Nokialla oli läpiajo alivoimalla, ja vain Jähin luottovahdin, Ville Kivimäen, hieno tupla/triplatorjunta esti maalinteon. Kotijoukkue tuli tasoihin hieman erän puolivälin jälkeen pitkän pyörityksen jälkeen syntyneellä osumalla. Erätauolle mentiin kutenkin Jähin 2-1 -johdossa, kun Sami Niemenmaa viimeisteli nopeasta vastahyökkäyksestä johtomaalin.

Erätauolla valmentaja Niemenmaa vaikutti tyytyväiseltä ja korosti ylpeyden merkitystä. Itseäni hieman jännitti kuinka Jähille aina vaikea ja joskus jopa kohtalokas toinen erä sujuisi. Pelkoni oli kuitenkin turha koska toinen erä oli Jähiltä ottelun paras. Eränumerot olivat Jähille vain 2-1, mutta huippupaikkoja oli vaikka muille jakaa. Vastustajan maalivahti ja ehkäpä myös Jähiläisten hieman epäonnekas viimeistely pitivät numerot kuitenkin vielä kohtuu tasaisina. Jähin maalintekijöinä kunnostautuivat hyvää syksyä pelaavat Valtteri Vainio ja Ville Kuusinen. Valtteri pääsi iskemään maalin kulmaväännön jälkeen, kun taas Villen maali syntyi pitkän myllytyksen päätteeksi. Tilanteessa Villessä roikkui välillä kaksikin vastustajaa, mutta viimeistely onnistui siitä huolimatta tyylikkäästi.

Kolmannessa erässä Jähi siirtyi kahdella näyttävällä yv-maalilla jo tavoittamattoman tuntuiseen 6-2 -johtoon. Ensimmäisen osuman teki Juho Pohjoismäki ja toisen Matias Jääskeläinen. Jähi ei kuitenkaan olisi Jähi jos ei pakollista kolmannen erän johtoasemapaniikkia olisi saatu taas kerran luotua lähes tyhjästä. Kotijoukkue kavensi 3-6:een hieman erän puolivälin jälkeen, ja iski kaksi nopeaa osumaa pelin toiseksi viimeisellä minuutilla. Tilanteessa 5-6 valmentaja Niemenmaa otti aikalisän ja määräsi jäälle joukkueen isot pyssyt, eli ketjun Pohjoismäki - Niemenmaa - Kuusinen. Oli siellä puolustajatkin, mutta nyt en muista ketkä. Tilanne pysyi melko mukavasti ykkösnyrkin hallussa, ja Juho Pohjoismäki pääsi viimeistelemään tyhjään maaliin illan kolmannen osumansa muutama sekunti ennen loppua. Jähille siis maukas 5-7 -voitto, ja taisi olla vieläpä joukkueen historian ensimmäinen voitto HC Nokiasta.

*** Ville Kivimäki

** Juho Pohjoismäki

* Ville Kuusinen

Voitosta huolimatta joukkueen yllä leijuu tummia pilviä, kun syksyn neljässä ottelussa 10 maalia viimeistellyt Juha Pohjoismäki julkaisi ottelun jälkeen lehdistötiedotteen jossa sanoi jättävänsä alkusarjan loput pelit pelaamatta. Tiedustelin syytä valmentaja Niemenmaalta, mutta hän totesi vain lakonisesti "ei sota yhtä miestä kaipaa". Jähi raapi voiton Parkanosta ilman Juhoa, mutta kyllä rehellisyyden nimissä on sanottava että muissa voittopeleissä Juhon rooli on ollut melko lailla suuri, ainakin maalinteossa. On mielenkiintoista nähdä kuinka Jähi pärjää ilman ykköstykkiään. Valmentaja Niemenmaa huokui kuitenkin rauhallisuutta joka sai ainakin minut vakuuttuneeksi siitä että Juho ei ole ainoa hihassa oleva ässä.

Jähin pelit jatkuvat ensi viikonloppuna "double duty"nä, kun lauantaina kotiluolassa on vastassa Parkano ja sunnuntaina vieraspelissä Hämeenkyrön Hokkarit.