Lohkovoitolla yöhön - satunnaisten sankareiden esiinmarssi

Kun yli puolet joukkueen tehdyistä maaleista on poissa kokoonpanosta flunssa-aallon, lorvikatarrin tai mummon serkun kaiman sukujuhlien takia, voisi luulla joukkueen tilanteen olevan heikohko lähdettäessä III-divisioonan kärkiotteluun. Varsinkin kun panoksena on lohkovoitto ja vastassa arkkivihollinen, jonka joukkue on viimeksi onnistunut kaatamaan... niin, ei koskaan. Aikaisempina kausina tällaisella kokoonpanollisella sivuseikalla olisi voinut olla vaikutusta JäHinkin tsänsseihin, mutta ei tällä kaudella. Niin hyvältä tuntuu, että tässäpä poikkeuksellisen pitkä ja tarkka raportti illan kulusta.

Päävalmentajan huidellessa ties missä, onnistui kakkoskoutsi Timo Komu raapimaan pelimerkeistään nerokkaalla tavalla voittavan yhdistelmän - jälleen kerran! Varmasti voitossa osansa oli myös läpi ottelun 80-lukulaisia hokiohjeitaan jaelleella ex-ylipäävalmentajalla Petri Väisäsellä, joka haistoi historiallisen tuloksen olevan tuloillaan ja ehti kuin ehtikin ensimmäistä kertaa tällä kaudella penkin taakse vitt...olemuksellaan rauhoittamaan toimintaa vaihtoaitiossa.

Toimittajan täysin objektiivisen puolueettoman näkemyksen mukaan Timo oli kokoonpanossa tehnyt ainakin kaksi asiaa oikein: kakkosketjun koostumus ja Petri Niemen nostaminen pakista kolmosketjun sentteriksi laidoillaan Mikko Tuomola ja Ville Välimäki. Maaliahneimpien pelureiden puuttuessa kokoonpanosta, tarvittiin selkeätä tason nostoa paikallaolijoilta ja huutoon vastasi kiitettävällä tavalla erityisesti kakkosen Tuomas Männistö. Ensimmäinen hattutemppu miesmuistiin oli lauantaina kovaa valuuttaa Tumen silminnähden nautiskellessa hartioillensa sysätyn vastuun alla. Ykkoskentältä odotettiin myös suuria tekoja, mutta tänään ei ollut sen vitjan juhlapäivä. Veikkaan seuraavaan otteluun sisuuntunutta kolmikkoa siltä suunnalta, potentiaalia kyllä löytyy.

JäHi sai otteluun lentävän alun, kun välittömästi ensimmäisessä vaihdossaan kolmoskenttä värkkäsi johto-osuman. Arto Manninen piti viivan kiinni, antoi herrasmiesmäisesti pakkitoverinsa Jari Viskarin hoitaa toimituksen maalille, missä maskissa huseerannut Petri Niemi ohjasi kiekon tolppaan. AHK:n maalivahdin vielä ihmetellessä missä kiekko on ja miksi Niemi makaa hänen polkkeensa päällä, kävi Ville Välimäki puttaamassa lötän tyhjiin.

Muutama minuutti tästä ja JäHin kakkoskenttä väläytteli osaamistaan ensimmäisen kerran. Yksi syyskauden ehdottomista supertähdistä, Matias Jääskeläinen siirsi kiekon reppuun Komun ja Männistön esityöstä siirretyn rangaistuksen aikana. "Komu heitti takikselle ja lähin leikkii maalille, sit tuli kiire ja omista ripareista viikatteella", kuvaili Jääskeläinen maaliaan ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Kun Komu vielä ennen erän puoliväliä pommitti JäHin ylivoimalla 0-3 johtoon Matti Kinnarin upean nousun ja nappitarjoilun jälkeen, oli kotiyleisökin jo hieman ihmeissään.

Ajassa 11:54 näytti hetken huolestuttavalta, kun Kinnari joutui koukkimaan läpiajossa ollutta AHK-hyökkääjää rangaistuslaukauksen arvoisesti. "Kyllä Ville tän hoitaa", kuului vaihtopenkiltä useammastakin suusta. Ja niinhän Ville hoitikin, klassisella äp-äp-ei-siellä-längissä-ollutkaan-tilaa-taktiikalla.

Jottei erä nyt ihan JäHin yksipuolista näytöstä olisi ollut, pitihän AHK:llekin yksi lohdutusmaali antaa erän loppuun parin heikohkon puolustuspään syöttöratkaisun ja niistä seuranneen mylläkän jälkimainingeissa. Kiekon naulasi ihailtavalla rauhallisuudella verkkoon JäHin entinen luottopuolustaja Valtteri Sirén.

Lisää siimaa annettiin heti toisen erän alkuun. Kun normaalisti äärimmäisen kiekkovarma ja laukaisuvoimainen Henri Ahokas saa kiekon viivalla vetosektorille, on tilanteessa nähdäkseni vain kaksi vaihtoehtoa: joko verkko heiluu vastustajan molarin juomapullon alla, tai sitten kiekko katkoo blokkaamaan uskaltautuneen alivoimapelaajan luita. Jostain kumman syystä kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei realisoitunut, vaan AHK karkasi blokin jälkeen ylivoimahyökkäykseen. Kun curling-uransa toissavuonna päättänyt Ahokas vielä arvioi 2-1-hyökkäyksessä jään luiston väärin ja näin ollen viivavirheen paikkaukseksi tarkoitettu uhrautuva viime hetken heittäytyminen jäi metrin tai pari vajaaksi, oli maali valitettava tosiasia. Muutamaa minuuttia myöhemmin Ahokas katseli erittäin heppoisesti vihelletyn jäähyn aikana jäähyboksista, kun AHK raapi ottelun jo tasalukemiin 3-3.

Aikaisempina kausina tässä kohtaa JäHiläisten puseroon on yleensä hiipinyt pienimuotoinen paniikki ja oma nöyrä peli on unohtunut lähes täysin tuomareille mussutuksen lomassa. Tällä kaudella vastustaja on jo useasti hiipinyt useamman maalin takaa lähelle tai tasoihin, mutta JäHin selkäranka on osoittanut kestävänsä poikkeuksellisen hienosti tällaisia katkomisyrityksiä. Ehkäpä juuri siitä syystä ansaittu lohkovoitto tulikin raavittua. Nimittäin! Vain reilu puoli minuuttia tasoituksesta Tuomas Männistö totesi vuoronsa parrasvaloissa koittaneen ja runttasi JäHin maalin edestä jälleen johtoon. Syöttäjinä häärivät Jääskeläinen ja Komu, ketkäs muutkaan.

Samoihin aikoihin Mikko Tuomola loukkasi itseään taklaustilanteessa, joten JäHin rosteri oheni vielä yhdellä pelurilla. Kolmosen laitaan löytyi paikkaajaksi puolustuksen tukipilareista Tuomas Pärssinen, joka heti ensi vaihdoissaan väläytteli pelisilmäänsä useampaan otteeseen. Mikäli ketjukaverit olisivat olleet edes suunnillseen samalla aaltopituudella, eivätkä vähän väliä vain jaloissa pyörimässä, olisi Tuomas saattanut tehdä parikin häkkiä. Kuvaava tilanne oli ylivoimahaku erän puolivälissä: sen kaltaisella suorituksella Pärssinen ja Niemi saattaisivat hyvinkin päästä esittämään kahta seitsemästä kääpiöstä Disney On Ice -show:n avauskavalkaadiin.

Valitettavasti AHK:n selkärankakaan ei osoittanut vielä murtumisen merkkejä, vaan loppuerän aikana naputeltiin tasatahtiin yhteensä neljä maalia kuviolla AHK:n tasoitus - JäHin kuittaus. JäHin maaleista vastasivat Ville Välimäki (joka näin tuplasi kauden maalisaldonsa) Niemen hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen, sekä tietysti Männistö upean läpi kentän luistelun ja tyhjiin lirutuksen myötä. Tumen maali syntyi tällä kertaa vain 17 sekuntia AHK:n tasoituksen jälkeen, mahtoi tuntua pahalta!

Kolmas erä alkoi alivoimalla Niemen otettua toisen erän lopulla turhan, joskin hieman herkästi vihelletyn jäähyn koukkaamisesta. AHK ei kauaa odotellut, vaan peli oli jälleen tasan ajassa 40:16. Silläkin uhalla, että toistan itseäni, totean ettei JäHin selkärannan katkeaminen ollut silti lähelläkään. Sitä vastoin kotiyleisö näki eittämättä erään koko kolmosdivarin syyskauden kauneimmista maaleista. Jääskeläinen imi hyökkäysalueella kolme AHK:n pelaajaa itseensä ja heitti käsittämättömän kauniin kuuden metrin rystylätyn siniviivan keskitienoilla lähtökuopissa päivystäneelle Komulle. Koska Komun kolme ensimmäistä potkua jättäisivät jälkeensä jopa jäniksen perässä juoksevan vinttikoiran, ei liene ihme, että puoli sekuntia myöhemmin mies löysi itsensä ypö-yksin nokikkain vastustajan veskarin kanssa. Jos oli syöttö kaunis, niin kauniisti kilahti myös pattarin yläristikko Komun jysäyttäessä kiekon maaliin.

Tässä kohtaa lukija varmasti arvaa, että eipä se AHK:kaan suostunut vielä luovuttamaan, vaan hetken kuluttua peli oli jälleen tasan. "Ei kahta ilman kolmatta", totesi kuitenkin Männistö, kun puttasi JäHin lopullisesti johtoon Mannisen tulisen änärityylisen takapolkkeeseen suunnatun lämärin ripareista. Parin minuutin päästä AHK:n tasoitus ei olisi taaskaan ollut suurikaan ihme, JäHin sinnitellessä kahden miehen alivoimalla. Tällainen alivoima on jo pari kertaa tällä kaudella tapettu onnistuneesti ja toiminut näin lopulta yhtenä isona syynä onnelliseen lopputulokseen. Niin homma hoidettiin tälläkin kertaa ilman suurempaa hätää. Aivan pelin lopussa AHK sai vielä pari mylläkkää JäHin maalille tasoitusta hakiessaan, mutta Kivimäki oli luukullaan kuin muuri uhrautuvan puolustuksen auttaessa parhaansa mukaan.

Mikäli tällainen henki, rentous ja yhteen hiilen puhaltaminen jatkuu JäHissä vielä jatkolohkossakin, on joukkuetta äärimmäisen vaikea pysäyttää, kuin ehkä aivan satunnaisesti. JäHin edellisestä alkulohkon voitosta on ilmeisesti vierähtänyt jo 9 vuotta aikaa, eli nautiskellaan nyt pari viikkoa hyvästä työstä ja aloitetaan jatkolohkoon valmistautuminen Kiekkobussin saunan kautta ensi lauantaina!