KJK - JäHi

Synkässä tappioputkessa seilaava JäHi lähti perjantaina Kankaanpäähän metsästämään voittoa KJK:ta vastaan lopulta viime hetkien poisjääntien takia kahdella kentällisellä pelaajia ja maalivahti Jukka Hyllillä. Kyseessä oli bussireissu mikä sinänsä on aina mukavaa, mutta etukäteen hieman pelotti millainen yhdistelmä mahtaisi syntyä Kankaanpään perjantai-illasta ja JäHin kahdesta kentällisestä. Joukkueen valmennus on toki luisteluttanut JäHin teräksiseen kuntoon, mutta 60 minuuttia kahdella ketjulla on silti urakka, johon edes harva ammattilaisjoukkue lähtee vapaaehtoisesti. Etukäteen oli ainakin selvää että peliaikaa ja vastuuta oli jokaiselle luvassa enemmän kuin tarpeeksi, ja samoin torjuntamahdollisuuksia Jukka Hyllille. Suureksi harmikseni JäHin monivuotinen ykköspyssy ja supertähtikentän laituri Heikki Vaajasaari ehti ripustaa syksyllä luistimet naulaan, Heikki olisi nimittäin varmasti esiintynyt mielellään vanhassa kotihallissaan.

Heti ensimmäisessä erässä illan kaava näyttäytyi selvänä: KJK hallitsi kiekkoa ja JäHi yritti kaikkensa estääkseen isäntien maalinteon, ja toki tilaisuuden tullen kokeilla itsekin vastaiskuilla maalintekoa. Ottelu pysyi yllättävän pitkään maalittomana, pääosin Jukka Hyllin erinomaisten torjuntojen ansiosta. Tällä kertaa on kuitenkin myös hieman pakko kehua JäHin pelaajistoa: joukkue puolusti kurinalaisesti, ehkä osin siksi että energiaa oli pakko yrittää säästää ja siten turha höntyily oli vähäistä. KJK iski avausmaalin 15. peliminuutilla, ja lisäsi johtoaan heti seuraavalla. JäHilläkin oli ollut omat paikkansa rikkoa kuparinen, mm. Jussi Nykänen onnistui pääsemään nokikkain KJK:n maalivahdin kanssa, mutta viimeistely-yritys ei valitettavasti ollut riittävän hyvä. Elämässä ja jääkiekossakin on usein tärkeää odottaa kärsivällisesti omaa hetkeään, omaa tilaisuuttaan, ja kun se saapuu, niin tarttua siihen epäröimättä. JäHi onnistui käyttämään yhden omista harvoista tilaisuuksistaan erän lopussa, kun Onni Aalto heitti kiekon maalin suulla päivystäneelle Esa Mäenpäälle, joka ohjasi kiekon taitavasti verkon perukoille. Syöttöpisteen maaliin saalisti myös valmennusvastuuta kantanut Jani Heinonen. Enempää maaleja erässä ei syntynyt, joten erätauolle siirryttiin kotijoukkueen 2-1 -johtoasemassa.

Toisessä erässä iskettiin peräti kuusi maalia, ja hieman yllättäen JäHi teki niistä puolet, eli kolme. Erän ensimmäisestä vastasi JäHi, kun Jani Heinonen tasoitti lukemat Onni Aallon esityöstä. Reilu minuutti tästä, ja KJK iski peräkkäisissä vaihdoissa maalit siirtyen 4-2 -johtoon. Tässä vaiheessa suurin osa hallissa olleista todennäköisesti uskoi JäHin selkärangan murtuneen, ja KJK:n karkaavan selvään voittoon. JäHin pelaajisto oli kuitenkin eri mieltä. Erän puolenvälin jälkeen Onni Aalto vapautti Jari Viskarin läpisyöksyyn laidalta, ja Jussi Nykänen onnistui iskemään Jarin laukauksesta tulleen paluukiekon verkon perukoille. Viisi minuuttia tästä ja Esa Mäenpää toi JäHin tasoihin Onni Aallon ja Riku Backändan hienon esityön jälkeen, kun hän pääsi siirtämään kiekon maalin kulmalta puolityhjään rysään. Tässä vaiheessa tilanne näytti JäHi-lasien läpi katsottuna melko hyvältä. KJK:n leirissä vaikutti olevan jonkinlaista tuskaantumista tilanteeseen, kotijoukkueen valmentaja ei vaikuttanut tyytyväiseltä, ja pelaajia viltitettiin. Valitettavasti erän loppuun KJK iski hieman onnekkaastikin 5-4 -johto-osuman, kun vastustajan hyökkääjän laukaus kimposi maaliin useammankin polvisuojan kautta. Kuuden hyväksytyn maalin lisäksi molemmat joukkueet olivat lisäksi erässä saaneet kiekon maaliin, ainakin omasta mielestään, siten että tuomaristo ei ollut maalia hyväksynyt. JäHin "hylätty" maali syntyi Riku Backändan läpiajon päätteeksi, kun Riku iski kiekon maalivahdin längistä sisään mutta päätti samalla taklata maalivahdin itsensäkin maaliin. Tilanteesta syntyi pieni poikapaini ja molemmille rangaistukset väkivaltaisuudesta, mutta maalia ei tosiaan hyväksytty. JäHi otti tämän jälkeen vielä toisen jäähyn joka jatkui vielä kolmanteen erään.

JäHi lähti hakemaan kolmannesta erästä erävoittoa, mutta valitetettavasti KJK käytti erän alun 4-3 -ylivoiman tehokkaasti hyväkseen ja siirtyi komean kuvion päätteeksi 6-4 -johtoon. JäHi pisti kaiken peliin, mutta bensa alkoi olla lopussa, ja ajassa 48.38 syntynyt KJK:n seitsemäs maali taisi lopullisesti päästää joukkueesta ilmat pihalle. KJK piti loppuerän jo selvästi väsyneen JäHin helpohkosti kurissa, ja näin ollen nappasi 7-4 -voiton.

Maalivahtien torjunnat ottelussa kuvastivat missä päässä peliä pääosin pelattiin, kun Jukka Hylli torjui 59 kertaa, KJK:n virkaveljen joutuessa tyytymään 21 torjuntaan. KJK voitti siis laukaukset selvästi, ja oli muutenkin ottelussa niskan päällä, mutta silti tappiosta huolimatta olin ainakin itse tyytyväinen tapaan millä JäHi ottelussa taisteli. Numerollisestikin ottelu oli kaksi erää jopa yllättävän tasainen. KJK hakkasi päätään Jukka Hylliin, kun taas JäHi iski omista harvoista paikoistaan epätyypillisen kliinisesti maaleja.

 
Nälkäinen kahden maalin mies

JäHi - KaVo

Lauantain kotipeliin luisteli vastaan KaVo Kangasalta. JäHi oli saanut neljä pelaajaa lisää kokoonpanoon perjantaihin nähden, sekä maalinsuulla Ville Kivimäki korvasi Jukka Hyllin. KaVo oli pelannut alkukauden hyvin, tai ainakin paljon paremmin mitä JäHi, joten vaikea peli oli jälleen kerran luvassa.

Ensimmäisen erän alkuun KaVo järjesti pitkän myllytyksen, mutta JäHin puolustus Ville Kivimäen johdolla piti maalinsa koskemattomana. Alkumyllytyksen jälkeen JäHille tarjottiin vajaan 50 sekunnin ajan 5-3 -ylivoimaa, jonka JäHi hieman yllättäen onnistui käyttämään hyväkseen: Ville Talasoja ampui kiekon viivalta ranteella maaliin Onni Aallon ja Jani Heinosen toimiessa syöttäjinä. JäHin johtoasema kesti erän puoleenväliin asti, mutta sen jälkeen KaVo naputti kolme nopeaa maalia. Vierasjoukkueessa oli selvästi enemmän vauhtia ja taitoa kuin JäHillä, joten missään nimessä eräluvut 1-3 eivät olleet epäoikeudenmukaiset. Toki JäHilläkin oli hyviä paikkoja lisämaalien tekoon, mutta viimeistely ei ollut valitettavasti perjantain tasolla kliinisyydessä.

Toisessa erässä KaVo karkasi JäHiltä lopullisesti. Vieraat iskivät erän alkuun kaksi nopeaa maalia, kunnes JäHi onnistui kaventamaan 2-5:een: vastahyökkäyksen päätteeksi Tatu Suoniemi ohjasi Jere Mäkelän laukauksen verkon perukoille. Tilanteessa syöttöpiste myös Ville Talasojalle. 2-5 -tilanteessa JäHille tarjottiin taas reilun puolen minuutin 5-3 -ylivoima, mutta valitettavasti vieraiden sentteri nöyryytti aloituksen jälkeen JäHin pelaajistoa aloittamalla eteenpäin, karkaamalla läpiajoon ja iskemällä tarkalla kudilla numerot 2-6:een. JäHille on tehty lähivuosien aikana paljon av-maaleja, mutta tämä nimenomainen osuma oli todella nolo. KaVo-sentterin suoritus toki oli hieno, sitä ei käy kieltäminen. Hienosta suorituksesta on tosin vaikea nauttia kun on itse kentällä nöyryytettävänä. Alivoiman jälkeen KaVo iski vielä pari osumaa lisää komeilla laukauksilla, kunnes JäHi sai pientä lohtua yv-hyökkäyksestä isketystä osumasta: Jouni Anttila katkoi KaVon hyökkäyksen käynnistelyn, ja lähetti Tatu Suoniemen keskeltä vauhtiin. Tatu käytti kiekon Jussi Nykäsellä ja tinttasi sen lopulta tarkalla rannekudilla maalin alakulmaan. Näissä numeroissa ei kuitenkaan menty erätauolle, kun KaVo onnistui iskemään vielä erän toiseksi viimeisellä minuutilla yhdeksännen osuman.

Ville Kivimäki ei ollut erän jälkeen kovin iloinen, minkä toki ymmärtää kun taakse livahtaa kuusi kiekkoa. Villellä oli vaan lauantaina aika lailla tekemätön paikka: KaVolaiset viimeistelivät lähes AHK:n tyylisellä tarkkuudella, eikä JäHin kenttäpelaajista ollut valitettavasti lauantaina kovin paljon apua. JäHi sai hyökkäyksiä aikaan toki huomattavasti paremmin mitä esim VaPS:a tai Hokkareita vastaan, mutta KaVo hyödynsi JäHin huonon kenttätasapainon ja iski todella usein nopeasti vastaan ja rokotti armotta ylivoimahyökkäyksistä.

Kolmas erä oli lähinnä muodollisuus. Erän kohokohta JäHiläisittäin oli Arto Mannisen tinttaama pomppulämäri aloitusvoiton jälkeen: kiekko painui vastustamattomasti verkkoon vahvalla kierteellä ja useammankin pompun kautta. Syöttopisteen maaliin saalisti Petri Nykänen. KaVo iski erässä 4 maalia, mutta erikoista kyllä ei kertaakaan ylivoimalla. Tilaisuuksia oli runsaasti, kun JäHi otti erässä peräti viisi kahden minuutin rangaistusta. KaVolla toki suurin maalinälkä oli mahdollisesti jo tyydytetty, mikä voi osaltaan selittää tätä. Tai sitten JäHi onnistui alivoimapelissään, on sekin mahdollista. Loppunumerot joka tapauksessa lauantainakin masentavat JäHin kannalta, kun KaVo nappasi voiton numeroin 13-4.

JäHi on nyt yhdeksän ottelun tappioputkessa. Minulla ei ole tilastoja saatavilla, mutta villi veikkaus on että kyseessä alkaa olla jo seuraennätys. Toki sellainen mitä ei varmasti tarkoituksella tavoitella. Seuraava tilaisuus tappioputken katkaisuun tarjotaan tulevana lauantaina, kun KiePo Mäntästä saapuu vieraaksi. Käsillä alkavat olla viimeiset hetket JäHille ottaa vielä voitto vuonna 2021, joten uskon että lauantaina joukkue pistää kaiken peliin. Se mihin se riittää, jää toki nähtäväksi.