Kirjaudu
Uusimmat Artikkelit

HauSi - JäHi 8-6 (2-0)(4-1)(2-5) - Ottelun tilastot

JäHin vierasputken toinen pysäkki Hämeenlinnassa ei ollut tarjoiluiltaan yhtä herkullinen kuin Pajulahdessa, vaan Hauhon Sisu nappasi 8-6 voiton kaksi erää pitkällä löysällä pelanneilta tamperelaisilta. JäHi esitti kolmannessa erässä huiman kirin nousemalla 6-0 tilanteesta maalin päähän 7-6:een. Isäntien Tony Ollila kuitenkin lopetti pyristelyt ampumalla kiekon tyhjään maaliin minuutti ennen loppua.

Pika-analyysi:
JäHi sai ensi minuuteilla hyvän paineen vastustajan päätyyn, mutta ikävä takaisku tuli jo muutaman peliminuutin jälkeen. Avauserässä täysin jaloissa olleet tamperelaiset joutuivat antautumaan myös toisen kerran ensimmäisen erän aikana, eikä neljää ylivoimatilaisuutta saatu käytettyä hyväksi.

JäHi lähti toiseen erään pelaamaan "pää kylmänä", mutta ilmeisesti pelaajien kropat olivat ehtineet kylmettyä, sillä HauSilaiset siirtyivät toisen erän avausminuuteilla turvallisen tuntuiseen 4-0 johtoasemaan. Erän kuluessa nähti mitä ihmeellisimpiä tuomioita. Lopulta nähtiin myös koiruuksia, joista osa jäi viheltämättä. Varakapteeni Männistö antoi omia neuvojaan ottelun tuomarille ja lopulta Tume olikin istumassa henkilökohtaista käytösrangaistusta. Erän loppupuolella HauSi oli jo karannut 6-0 johtoon ennen kuin Jarmo "Puppe" Altonen ampui kiekon reppuun hetki ennen erän loppua.

Kolmas erä alkoi JäHin ylivoimalla ja tällä kertaa ylivoima saatiin hyödynnettyä, kun komeasti pakin tontilta noussut Arto "Mantu" Manninen ampui kiekon tarkasti yläminttuun. Kun heti seuraavassa vaihdossa Altonen kavensi illan toisellaan 6-3:een ja hetki myöhemmin Antti Tuomisto 6-4:een, oli kolmas erä ja koko ottelu saanut aivan uuden käänteen.

Sami Mikkola vei hirveällä lämärillä HauSin 7-4 johtoon, mutta heti tämän jälkeen Jari Viskari ja Petri Väisänen toivat JäHin maalin päähän, kun peliä oli vielä 10 minuuttia jäljellä. Ottelun loppupuolella ei maaleja lukuisista hyvistä paikoista enää nähty, vaan HauSi korjasi pistepotin maalein 8-6, kun Tony Ollila siirsi kiekon keskialueelta tyhjään uuniin.

Ottelun ratkaisu:
Kaksi ensimmäistä erää olivat täysin HauSin, viimeinen puolestaan JäHin näytöstä. Peli oli aikalailla identtinen HiHo-pelin kanssa. Jatkossa JäHin on pelattava alusta alkaen, sillä kuusi maalia on aivan liian pitkä matka kurottavaksi kiinni jääkiekko-ottelussa.

Seuraava peli:
Ensi viikon lauantaina JäHi lähtee vierasputken viimeiseen kohteeseen - matkakohteena on tällä kertaa Parkano. JäHi järjestää otteluun historiallisen fanimatkan, jonne on vielä kymmenkunta paikkaa vapaana.