Kirjaudu
Uusimmat Artikkelit

JäHille alkusarjan ensimmäinen tappio

JäHin miehistö matkasi sunnuntaina Keuruulle KeuPa HT II vieraaksi. Sunnuntai-illan bussimatka ei tälläkään kerralla ollut joukkueen kannalta se suosituin vaihtoehto ja illan kokoonpanosta käytiinkin spekulointia menopelin käynnistymiseen asti. Aikaisemmin viikolla seurajohto oli turvautua jo uusiin sopimuksiin, mutta optioita ei ollut tarvetta käyttää. Lopulta matkaan saatiin kolme hyökkäyskenttää sekä kaksi pakkiparia. Huomioitavaa on, että kolmoskenttään valittiin taktisista syistä kolme kokenutta puolustajaa. Maalivahtiosastolla aloitti Tuomas Kantola.

Pelin tavoite oli selkeä: pisteittä ei paluumatkalle lähdetä. Joukkueen kapteeni Matti Kinnari painotti vahvan joukkuepelin ruokkivan onnistumisia. Ensimmäisen erän alkutahdit toivat juuri näitä asioita. Ajassa 00.27 kiekon kanssa maalin taakse ajautui Onni Aalto, toimiston ovi auki ja tarkka syöttö maalille vahvasti luistelleen Sami Niemenmaan lapaan. Tarkka laukaus yläkulmaan ja tilanne 0-1. Erä oli hienoista JäHi:n hallintaa. Joukkue pääsi kerta toisensa jälkeen hyviin hyökkäyksiin ja takaiskuilta omissa vältyttiin. Nelisen minuuttia ennen ensimmäisen erän loppua, Henry Vähä-Ruohola puttasi kiekon Ville Välimäen lapaan ja kiekko löydettiin maalista. Kakkossyötön maaliin sai Heikki Vaajasaari.

Liekö erätauko ollut liian pitkä, mutta toisen erän alussa sattui uinahdus. Kavennusmaali syntyi kuin varkain, jonka jälkeen aika pelikellossa alkoi kulkea verkkaisesti. Jäähypenkkiä kulutettiin puolin ja toisin, rikkeinä ollen milloin maalinedustoilla nujakointi sekä turhautuminen pelitilanteissa. KeuPa hyödynsi kentältä löytyneen tyhjän tilan ja painoi tasoituksen verkkoon puolen tunnin pelin jälkeen. Muutamaa minuuttia myöhemmin vastustaja siirtyi 3-2 johtoon. Jäähysuman jatkuessa vastustaja pääsi rokottamaan vielä kertaalleen ylivoimalla. Kavennusmaali syntyi muutamaa minuuttia ennen loppua jälleen tasavajaalla. JäHin Jouni Anttila löysi rystynepillä viivasta Henry Vähä-Ruoholan, joka kertomansa mukaan asensi kiekkoon hieman kierrettä ja pyssytti limpun ranteella sisään. Onko curlingin katsomisesta sittenkin hyötyä myös muussa jääurheilussa? Erän loppu kului ylivoimaa pyörittäessä. Ylivoimaviisikko ajoi itsensä onnensa ohi ja vastustaja pääsi kuin varkain kuittaamaan läpiajosta alivoimalla tilanteeksi 5-3.

Erätauolla valmennusvastuun vierasreissun ajaksi ottanut Petri Niemi huolehti joukkueen jaksamisesta. Ketjumuutoksia ei kuitenkaan tässä vaiheessa nähty tarpeelliseksi, vaan tasoitusmaaleja lähdettiin jahtaamaan toden teolla. Kolmen peliminuutin jälkeen kavennukseen tarjottiin mahdollisuutta. Vastustaja kampituksesta boksiin ja ylivoimakenttä jäälle. Kuitenkin kiekko löytyi lopulta väärästä maalista illan toisen alivoimamaalin myötä. Ajassa 50.39 peli alkoi kääntyä jo lopullisesti vastustajalle, tilanteen ollessa 8-3. Puolustajien vahva yhteispeli näkyi alivoimalla ajassa 54.01, kun Matti Kinnari kuljetti kiekon alueelle ja taisteli voimalla kiekon Oliver Schärerille. Tästä syntyi illan upein osuma, ensin kahville vietiin vastustajan pakki, jonka jälkeen santsikuppi tarjoitiin vastustajan veskarille, lopputuloksena limppu täysin tyhjään rysään. Vastustaja kuittasi tilanteeksi seuraavasta hyökkäyksestä 9-4. Petri Niemi kartutti kauden maalisaldoaan vielä tarkalla rannelaukauksella viimeistellen loppulukemiksi 9-5.

Ensimmäisen erän tekemisellä olisi ollut mahdollista lähteä paluumatkalle kahden pisteen voimin. Kuitenkin pelin rikkonaisuus ja luistelun puutos alkoivat näkymään toisessa erässä. Draivia ei saatu päälle eikä peliä iskettyä tasoihin. Ensi viikon lauantaina on kuitenkin varsinaista herkkua tarjolla ulkoilmaottelun muodossa. Vastaan luistelee LeKi II ja uskon halun palata pistekantaan olevan kova. Säätiedote lupailee raikasta keliä, mutta luistinten pysyessä liikkeellä tapahtumasta saadaan varmasti erittäin kiihkeä. Poikkea paikalle katsomaan, luvassa ikimuistoisia hetkiä koko perheelle, kiekko tippuu jäähän kello 16.30.