Kirjaudu
Uusimmat Artikkelit

JäHin kova taistelu ei riittänyt

Pienehkössä tappioletkussa seilaava JäHi isännöi lauantaina paikallisottelussa AHK:ta. Lisäjännitettä otteluun toi muutaman AHK:n keskeisen pelaajan JäHi-tausta. Nimet Antti Tuomisto, Valtteri Sirén, Tommi Vastamäki ja Juho Viiala tuovat monelle JäHi-fanille varmasti paljon lämpimiä muistoja mieleen. Tommi ja Juho eivät olleet kuitenkaan jostain syystä lauantaina kokoonpanossa.

JäHi oli tosiaan hävinnyt jo muutaman pelin peräjälkeen, mikä sai valmentajavelho Väisäsen rukkaamaan ketjut uusiksi. Kun kokoonpanot julkistettiin tunti ennen peliä, olin erittäin tyytyväinen. Kolme vahvaa, selkeästi roolitettua hyökkäysketjua saivat tukea kolmelta pakkiparilta, joista ei lahjakkuutta puuttunut. Kokoonpanosta tosin oli myös poissa paljon laatua mm. Sami Niemenmaan ja Petri Niemen jouduttua jättämään pelin väliin. Paperilla kaikki näytti hyvältä, mutta kaukalossahan nämä ottelut ratkotaan.

AHK oli minulle uusi tuttavuus, mutta jo ensimmäinen erä kertoi missä mennään. Peli aaltoili vahvasti päästä päähän hyökkäyspelin ollessa dominoiva piirre molemmilla. AHK luotti JäHin tapaan vahvasti iloiseen ja hyökkäävään taitokiekkoon, passiivisesta kyttäilystä tai sumppupuolustuksesta ei ollut tietoakaan. Kyynikot voisivat kutsua tätä Hawaiji-kiekoksi, mutta asiantuntijat tietävät paremmin. JäHin tapauksessahan tämä pelityyli oli jo tiedossa ja täysin luonnollista. JäHiläistä on vaikea saada puolustamaan, hyökkäyspeli kiehtoo yli kaiken. Ei raivolle härällekään voi sanoa että "Älä rynni sitä punaista lakanaa päin." Se on härän luonto. JäHiläisen luonto vetää kohti tyhjää takatolppaa.

Ensimmäinen erä jäi maalittomaksi, tilanteista tosin ei ollut pulaa. Molemmat maalivahdit pelasivat vahvasti. Erän ehkä mielenkiintoisin tilanne tapahtui JäHin hyökkäyspäässä, jossa Sami Järvensivu pelattiin vetopaikkaan parhaaseen sektoriin. AHK:n pelaajat jähmettyivät kauhusta tajuttuaan tilanteen vakavuuden, ja Samilla oli aikaa virittää maankuulua lyöntilaukaustaan. Maila kohosi, ja hallissa oli hiirenhiljaista. Samin lyöntilaukauksesta on sanottava sen verran, että se on hieman samanlainen kuin showpainin lopetusliike. Brock Lesnarin F5:sta on erittäin vaikea ellei mahdoton pysäyttää kun se lähtee liikkeelle, sama pätee Järvensivun lämäriin. Tällä kertaa kuitenkin AHK:n maalivahdin hanskakäsi oli myrkynnopea ja maali jäi syntymättä. Olin vaikuttunut jopa siinä määrin, että nimesin veskarin mielessäni "Kobraksi", erään lempielokuvani titteliä mukaillen.

Erätauolla valmentajavelho Petri oli tyytyväinen tilanteeseen ja tsemppasi meitä sanoen: "Nyt pojat samanlailla vaan ja voittoerä!". Olin Petrin kanssa pitkälti samaa mieltä ja luottavainen jatkon suhteen.

Toinen erä oli kuitenkin JäHille painajainen. Kiekot pomppivat lapojen yli, laukaukset jäivät piippuun ja tuomarienkin toiminta tuntui olevan taas JäHin pelaajaa sortavaa. Muutamat henkilökohtaiset virheet ja ylihyökkääminen avasivat AHK:lle tilanteita, ja taitava vastustaja käytti ne harmillisen tehokkaasti hyväkseen. AHK:n pelaajista näki että mailan kanssa on heiluttu jo aika kauan, sen verran napakasti ranteet paukkuivat ja kärkikynät onnistuivat. AHK johti toisella erätauolla 3-0. Ville Kivimäen vahva peli JäHin maalissa pelasti meidät vielä isommilta lukemilta. 

Erän minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoisin tilanne tapahtui keskialueella, jossa otin vastaan Sirkkolan Tatun lähettämän syötön katseeni ollessa omaa päätä kohti. Otin kiekon vastaan ja käänsin katseeni kohti hyökkäyspäätä, mutta kauhukseni näin jättiläismäisen Sirénin metrin päässä. Valtteri teki humaanin teon eikä kolannut minua jäänpintaan. Teko osoitti lähimmäisenrakkautta tässä joskus niin kovassa ja kylmässä huippu-urheilun maailmassa.

Erätauolla valmentajavelho Väisänen piirteli kuumeisesti kuvioita fläppitaululle, mutta huomioni kiinnittyi vastapäätä istuvaan Mikko Lehtoseen. Huomasin että Mikolla, kuten ei minullakaan, ole vielä edes hiki. Tiesin että Mikko on ratkonut vuosien varrella kovia pelejä, ja vanhana kehäkettuna paukkuja oli selvästi säästelty ratkaisevaan erään. Olin edelleen luottavainen.

Kolmannessa erässä JäHi saikin hyvän vaihteen päälle. Vastahyökkäyksestä syntyi 1-3 kavennus, jossa Sirkkolan laukaus taisi kimmota Jukka Laihon luistimesta maaliin. Toivo oli syttynyt. AHK kuitenkin taisteli naarasleijonan lailla puolustaen omaa maaliaan, eikä JäHi meinannut millään saada aikaan lisämaaleja. Lopussa hyvän pelin JäHin maalissa pelannut Ville Kivimäki otettiin pois maalilta, ja JäHi haki kavennusta kuudella miehellä. Puoli minuuttia ennen loppua maalinteko onnistuikin, kun Mikko Lehtosen kova ja tarkka rannelaukaus painui vastustamattomasti verkkoon. Olin ylpeä Mikon puolesta, tuollaisen maalin pystyy tekemään vain pitkän linjan Tapparan mies. Maalissa oli vahva tuulahdus kultaista 80-lukua, jolloin Hakametsässä vastaavat rannelaukaukset helähtelivät verkkoon tämän tästä. Valitettavasti JäHin kiri jäi tuohon maaliin, ja AHK korjasi voiton numeroin 3-2.

Ottelun jälkeen todistin koskettavaa episodia, kun valmentajavelho Väisänen halasi AHK:n primus motoria, Antti Tuomistoa, niin kuin vain heteromies voi toista heteroa halata. Loppupäätelmien aika. Hävisimmekö keski-iältään nuoremmalle joukkueelle? Kyllä. Hävisimmekö komeammalle joukkueelle? Asiasta voidaan käydä keskustelua. Hävisimmekö paremmalle joukkueelle? Numerot taululla kertovat kaiken, tulos ei valehtele. AHK oli lauantaina parempi, mutta JäHillä on vielä tällä kaudella mahdollisuus revanssiin ulkoilmaottelussa helmikuun lopussa.

JäHin kausi jatkuu viikon päästä lauantaina Lahdessa Panthersia vastaan. Matkustamme sinne bussilla, joten luvassa on varmasti mukava päivä.



Punainen Majava