Kirjaudu
Uusimmat Artikkelit

Juho Pohjoismäki hurjana kolmannessa erässä

Olin erinäisistä syistä johtuen joutunut olemaan poissa joukkueen toiminnasta lähes kuukauden ajan, joten torstaina treeneihin lähtiessä hieman jännitti mitä tulisin kopissa kohtaamaan. Tämä kuitenkin osoittautui turhaksi, koska hallilla pukukoppiin astuessani tuntui kun en olisi poissa ollutkaan. Silmieni eteen avautui joukkueellinen viimeisen päälle tyylikkäitä ja yltiölihaksikkaita herrasmiehiä. Keskustelut kopissa kulkivat tuttua rataa, päivän politiikka ja uusimmat kirjallisuuden ja taiteen trendit esittivät pääosaa. Jostain syystä joukkueen koko valmennusjohto oli poissa, joten vetovastuu harjoituksista oli myönnetty Juho Pohjoismäelle. Harjoitusten sisällöstä en luonnollisesti voi juuri kertoa, mutta sen verran voin paljastaa että kovaa mentiin ja kaiken keskiössä oli maalinteko. Juho oli mielestäni erinomainen valinta nimenomaan näihin harjoituksiin, koska Juho on ammentanut maalinteon taitonsa, niin käytännön kuin teoria tasolla, suoraan Mestarilta, eli Sami Järvensivulta.

Hyvin sujuneiden harjoitusten myötä sunnuntain peliin Akaan Kiekkoa vastaan oli mukava lähteä, ajankohta kello 13.40 oli tosin omaan makuuni hieman liian aikainen. Kokoonpanoon oli saatu hyvin pelaajia, kun hyökkäyskenttiä oli neljä ja puolustajapareja kolme. Artturi Koskela tosin määrättiin taas urakoimaan sekä ykkös- että kolmosketjun sentterinä. Pahasta polvivammasta kärsinyt JäHin monivuotinen luottopakki Juuso Lahtinen puki ensimmäiseen otteluunsa liki puoleentoista vuoteen. Maalissa torjuntavuoro oli osunut Jussi Seppäselle.

JäHin kuohkeinta kermaa
Avainpelaajat Matias Jääskeläinen ja Heikki Vaajasaari

Sanoin ennen ensimmäisen erän aloitusta Oliver Schärerille että yritetään parempaa suoritusta kuin ennen joulua pelatussa surullisessa Parkano-pelissä. Siellähän JäHi oli 2-0 -tappiolla jo ennen kuin peliä oli pelattu 30 sekuntia. Tällä kertaa onneksi ottelu ei näin huonosti alkanut, vaikka aika lähellä se oli. Akaan Kiekon pelaaja nimittäin pelattiin jo ensimmäisessä vaihdossa nokikkain Jussi Seppäsen kanssa, mutta Jussi veti tilanteessa onneksi pidemmän korren. Seuraavassa vaihdossa kotijoukkueelle vihellettiin rangaistus, mutta JäHin ylivoimapeli oli tuloksetonta. Maalinteon makuun päästiin kuitenkin pian jäähyn päättymisen jälkeen, kun aloitusvoitosta kiekko pelattiin viivalle Henri Ahokkaalle, joka pamautti limpun lyöntilaukauksella maalin perukoille. Maali oli Henrille alkuvuoden toinen yhtä monessa pelissä, joten hirmuvireisestä kaverista on kyse. Syötöt maaliin Jukka Laiholle ja Artturi Koskelalle. Ensimmäistä erää oli jäljellä enää vajaat neljä minuuttia, kun JäHin Juuso Lahtinen komennettiin jäähyaitioon. JäHi onnistui alivoimapelissään pitämään kotijoukkueen nollilla, mutta tasoitusmaali syntyi lähes heti jäähyn päätyttyä. Tilanteessa osasyyllinen oli JäHin vaihtopenkin lievä sekoilu, mikä osaltaan auttoi Akaan Kiekon pääsyä 2-1 -ylivoimahyökkäykseen. JäHi onnistui kuitenkin siirtymään uudelleen johtoasemaan erän viimeisellä minuutilla, kun Artturi Koskela ja Onni Aalto pelasivat kiekon takamiehen paikalle nousseelle Heikki Vaajasaarelle, joka lähetti napakan rannelaukauksen maalin oikeaan ylänurkkaan.

Toinen erä oli JäHille tuloksellisesti todella vaikea. Akaan Kiekko rankaisi JäHin kolmesta jäähystä kaksi kertaa, ja teki yhden maalin tasakentällisin. Kotijoukkueella oli muitakin huippupaikkoja, mutta Jussi Seppänen piti numerot inhimillisinä. JäHillä oli erässä toki omat tekopaikkansa, etenkin Juho Pohjoismäki pelasi itsensä useasti paikkoihin joista on monesti kiekon toimittanut maaliin. Tällä kertaa kuitenkin jokainen viimeistely-yritys epäonnistui. Yhdessä niistä tosin Akaan maalivahti venytti itsensä huikeaan torjuntaan täysin varmalta maalilta näyttäneestä tilanteesta jossa Juholla oli edessään käytännössä tyhjä maali. Toiselle erätauolle mentiin näin ollen JäHin kannalta tukalassa kotijoukkueen 4-2 -johdossa.

Erätauolla aistin joukkueen henkisessä tilassa heikkoutta, mikä oli kyllä jossain määrin näkynyt kentälläkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Akaan Kiekko vaikutti olevan paremmalla jalalla ja suuremmalla sydämellä mukana, JäHin pelaajien tyytyessä soittelemaan lähinnä toista viulua. Usein JäHin suurimmassa hädässä apu löytyy samasta tutusta osoitteesta, niin tälläkin kertaa. Juho Pohjoismäen oppi-isä Sami Järvensivu sattui nimittäin paikalle toisen erän aikana, ja päätti tulla koppiin tarjoamaan osaamistaan. Sami tuntee Juhon jo vuosikymmenten takaa ja tietää hyvin mistä vivuista kaveria pitää nykiä jotta tulosta saadaan aikaan. Tällä kertaa psyykkäys oli linjalla "No Juho nyt ei ainakaan tänään tee yhtään maalia". Seurasin ohjeistusta tyytyväisenä, koska tiesin tarkkaan mikä Samilla oli mielessä, kyseessä oli malliesimerkki teoksen "Maalintekijän Anatomia, Kuvitettuna" ohjeista.

JäHi tuli kolmanteen erään paremmalla liikkeellä ja asenteella, ja pelin painopiste oli melko lailla vahvasti Akaan Kiekon puolustusalueella. Erä ei ehtinytkään vanheta kuin reilut kolme minuuttia, kun Samin kädenjälki alkoi näkyä. Pitkän pyörityksen jälkeen kiekko pelattiin viivalle Juho Pohjoismäelle, joka harhautti peittämään tulleen hyökkääjän ja antoi tavaramerkkinsä, raudanlujan rannekudin, puhua. Maaliin syöttöpisteet Matias Jääskeläiselle ja Arto Manniselle. Erän puolivälin tienoilla vierasjoukkue tuli jo tasoihin, kun Pohjoismäki teki erän toisen maalinsa. Tälläkin kertaa maali syntyi pitkän pyörityksen päätteeksi rannekudilla, mutta hieman lähempää maalia. Syöttopisteet maaliin Jääskeläiselle ja Ahokkaalle. Amerikkalainen reportteri olisi luultavasti kirjoittanut raporttiinsa "Juho Pohjoismäki was not be denied in the third period", mikä kääntyy melko tarkkaan suomeksi "Juho Pohjoismäki esitti kolmannessa erässä kysymyksiä joihin kukaan ei voinut vastata 'ei'". En ole amerikkalainen reportti, joten tyydyn vain sanomaan, että Juhon rannekuti on monelle ihmismaalivahdille vaikea kiinniotettava, siinä on hankala yhdistelmä kovuutta ja tarkkuutta.

Tilanne oli Juhon maalien jälkeen tasan 4-4, mutta sitten alkoivat JäHin vaikeudet. Joukkue otti lyhyen ajan sisään yhteensä 16 minuuttia rangaistuksia, joista tosin yksi oli Riku Backändalle vihelletty 10 minuutin käytösrangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta. JäHin onneksi myös Akaan Kiekko otti samalla ajanjaksolla kaksi kahden minuutin rangaistusta, joten 5-3 -ylivoimatilannetta ei syntynyt. Kotijoukkue ei onnistunut hyödyntämään tarjottua ylivoimaa, ja näyttikin jo siltä että peli päättyy tasan 4-4. Ottelun loppu tarjosi kuitenkin aikamoisen trillerin, kun Artturi Koskela pelattiin viime sekunneilla läpiajoon. Akaan Kiekon puolustaja oli pakotettu rikkomaan tilanteessa, ja tuomari näytti rangaistuslaukausta kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää yhdeksän sekuntia. Artturi ei kuitenkaan pystynyt itse suorittamaan rangaistuslaukausta, koska oli loukannut kätensä sen verran pahasti. Tilanteessa JäHin valmennusjohto haki kentälle kuumimman pelaajansa, ja sehän oli tietysti Juho Pohjoismäki. Juho lähtiessä suoritukseen hallin runsaslukuinen yleisö ja molemmat vaihtopenkit olivat hiirenhiljaa, ainoa ääni oli Juhon luistimenteristä kuulunut rouske kun massiiviset reidet potkivat miehen vauhtiin. Hieman mietin mitä Juho päättää tehdä, tuleeko sieltä tiukka rannekuti vai kenties ovela harhautus? Akaan Kiekon maalivahti teki tilanteessa ensin aloitteen ja Juho pääsi sivuttaisliikkeen jälkeen nostamaan kiekon tyhjään maaliin. Hattujen sadellessa kentällä Juho nosti kädet kohti hallin kattoa yhdennentoista kerran tällä kaudella. Vastustajan vaihtopenkki kävi tilanteessa todella kuumana ilmeisesti sen takia, että rangaistuslaukauksen ampui eri pelaaja kuin ketä tilanteessa oli rikottu. En tunne sääntöpykäliä, mutta sinänsä Artturin vaihtaminen tilanteessa Juhoon oli perusteltua, koska pelin jälkeen Artturin kädessä diagnosoitiin murtuma ja käsi kipsattiin. Pelikellossa oli tosiaankin jäljellä enää yhdeksän sekuntia ja peli jatkui keskialoituksella, joten olisi voinut luulla lopun olevan kosmetiikkaa. Toisin kuitenkin kävi, kun Heikki Vaajasaari otti koukkaamisjäähyn heti aloituksen jälkeen. Pelikellossa oli aikaa vielä neljä sekuntia, ja aloitus vietiin JäHin puolustusalueelle. Siihen dramatiikka sitten loppuikin, kun Joose Kreutzer otti aloituksesta tasapelin ja loput sekunnit kuluivat ilman kummempia tapahtumia. Näin ollen JäHille täydet sarjapisteet lukemin 4-5.

JäHin suorituksesta sunnuntain pelissä voi olla montaa mieltä, mutta fakta on se että jatkosarja on alkanut pelkillä voitoilla. Voittoputkea yritetään kasvattaa seuraavan kerran tulevana lauantaina, kun Haka 3:ssa pelattavassa JäHin kotipelissä vastaan luistelee Nokian Pyry 2.