Kirjaudu
Uusimmat Artikkelit

Menneen talven lumia

Sini lähenteli jälleen kerran verbaalisesti JäHin toimitusta:

---

Voi hitto, että vieläkin osaa ottaa JäHi-sydämeen tappio talviklassikossa! Odottelin viikon verran tämän postitusta, muuten olisi tullut täysin painokelvotonta tekstiä. Ilman niitä paria Hyvärisen säkä-rysty-pomppua peli olisi ollut meidän. Pelin jälkeen päädyin minäkin tietysti hukuttamaan murheitani Connellsiin ja kaikkea sattui ja tapahtui, kuten asiaan kuuluu.

Alkuillasta ajauduin entisen JäHi-suuruuden H. Laakkosen pöytään. Hessu yritti kovasti houkutella siirtymään JäHi-faniporukasta harrasteporukkansa rumpuryhmään. Heillä on kuulemma niin kova yköskenttä, että JäHin parhaimmistosta parhaat mahtuisivat ehkä juuri ja juuri kakkoseen tai kolmoseen. En nyt millään muista ketä siinä ykösessä pelaa, mutta entisiä JäHiläisiä vissiin kaikki tyynni. Se yks ruåtsalainen Kuopiosta nyt ainakin.

Jonkin aikaa sain nauttia myös A. Mannisen tarjoamasta viihdykkeestä, mutta Arton heitettyä isot verkot kunnolla vesille katsoin parhaaksi siirtyä toiseen troolariin. Heh, on se sellainen JäHin oma Lassie se Arto! Seuraavassa pöydässä muisteltiinkin sitten vanhoja. Muutama entinen HiHo-tuttavuus oli raahautunut paikalle katsomaan miten entiset pelikaverit 90-luvulta edelleen vetävät lumipyryssä kolmosdivaria. Se tarinaniskentä vasta olikin jotain erityistä, yhtä aikaa sekä älykästä että hauskaa! Raumalla näemmä kasvaa muutakin kuin vain isoja...egoja.

Kun ne viihdyttävät vieraat poistuivat pöydästä, huomasin jääneeni kaksin erään nimeltä mainitsemattoman JäHi-veteraanin kanssa. Yhtäkkiä ilta kallistuikin kovin mollivoittoiseksi. Viimeisiään vetelevä legenda kertasi ensin 30-vuotisen uransa kaikki neljä kohokohtaa, minkä jälkeen synkistely vasta toden teolla alkoikin. On kuulemma tuskaisaa kun ei ole varma oliko tämä viimeinen talviklassikko, tai mikä pahinta, onko ensi lauantain peli se uran viimeinen. Ei ole kaunis näky kun vanha mies itkee tuoppiinsa. Mutta vielä ikävämpää on, kun se aivan puskista loihe runoa lausumahan!

Tässä kohtaa en aivan saanut enää selvää herran kaikesta mongerruksesta, mutta sen verran ymmärsin, että hän oli tämän kuullut joskus muutama vuosi sitten joltain vielä vanhemmalta pelurilta, ollessaan itse vasta viittä vaille menneen talven lumia. Ihan mielenkiinnosta yritin kirjoitella soperruksen mahdollisimman tarkasti ylös, ja näin se runo suunnilleen meni:

***
JäHissä kaikki kuihtuu nopeasti,
pää, kädet, jalat, varhaistaidotkin
Tuon usein tuntenut oon raskahasti,
kun katson joukkueeni vaiheisiin

Miks meillä kaikki hyvä tahtoo kuolta
ja suuret surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän taitajia mailoineen?

Miks miestä täällä kaikkialla taantuu?
Miest' lahjakkaampaa toinen toistaan
Miest' taiteen, taidon miestä, kaikki paatuu
ja kesken kikkojensa lankeaa

Muualla tulta säihkyy harmaahapset
Vanhoissa hehkuu hengen aurinko
Meill' vanhat on kuin pienet sylilapset
ja nuori harrasteeseen valmis jo

Ja minä itse, miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden
Miks' seuraa käskyä en veren vietin,
vaan JäHin kohtaloa huokailen?

On vastaus selvä: vielä yksi kausi
Sit' aatellessa mieli innostuu
On lyhyt onneks' kesätauko, paussi
ja mahan kasvatus ja riemu muu

Mut' pitkä vain on kauden valta, hetkess'
tääll' taidot lopahtaa, kuin itsestään
Kun aivot alkaa taas sumuisen retken
Ja järki jättää jäisen kypärän

Oi, nuoret ruukiet, kirmailijat kesän,
te suuret aarteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän,
jos muutattekin tahdin vetelän

Oi, oppi ottakaatte vanhemmista!
Ne lähtee keväin, palaa syksyisin
On meidän vauhtimme jo rauhallista
ja turvaisaa kuin pappa-Tunturin

Vanhusten kanssa illoin voittakaatte
Tehoja tuokaa, ilmeet valaiskaa!
Ja vanhan poistuneen kun jäältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: paikatkaa!
***

Sitten mies sammahti, mutta juuri ennen otsan osumista pöytään, hän kertoi näkevänsä luultavasti taas kerran unta tästä:

 

Try to keep on keepin' on...