Kirjaudu
Uusimmat Artikkelit

Jähi-JaKi 21.11.2009

Lauantai 21.11.2009 lähestyy ja silloin räjähtää! Ja miksikö? Ei oikeastaan mitään hajua, mutta räjähtääpä nyt kuitenkin! Kaukajärven sentterissä kohtaavat siis alkukauden alavireisesti surffailleet Jälkihiki-Hockey sekä Janakkalan Kiekko. Jähi löytyy sarjataulukosta JaKin alta vasta seitsemänneltä sijalta. Molemmat ovat ottaneet yhden voiton, mutta JaKin on puristanut sen kylkeen myös yhden tasapelin. Mutta ei ole syytä odottaa mitään muuta kuin Jähin voittoa lauantailta. Onkin mielenkiintoista seurata saako Jähi vihdoin pelinsä kulkemaan totutulla tasolla. Alkukaudesta peli on yskähdellyt kummallisella tavalla ja siitä kertoo perin kummallinen sijoitus sarjataulukossa.

Jähin kokoonpanossa ei nähdä suuria muutoksia. Edelleen ovat poissa pitkäaikaispotilaat J. Viskari ja P. Seppänen, jotka palaavat vasta vuoden vaihteen jälkeen. Ilmeisesti T. Evilä sekä J. Nykänen ottavat lauantaina osaa piiritanssin Hämeen mestaruuskisoihin, joten heillä jää peli väliin. Pientä huhua on ollut, että joku olisi ottamassa osaa myös nopeusvirkkauksen SM-kisoihin, mutta osanottajasta ei saatu vielä tässä vaiheessa selvyyttä. Toivottavasti julkisen nolauksen paine saa hänet ilmoittautumaan tähän tärkeämpään tilaisuuteen, eli virkkauk…eikun siis Jähin peliin.

Kotijoukkueella on kovia odotuksia suurien yleisömassojen saapumiseen (aika huonolta näyttää todellisuudessa!) ja rikkoa edellisen kotiottelun suuri yleisöennätys. Se tosin on ilman rytmiryhmää ”16 is the best” hyvin vaikeaa, koska sen avulla edellisen ottelun yleisömäärä kohosi huimaan 21:een, joka puolestaan on moninkertainen normaaliin. Ja huomautuksena kyseiselle rytmityhmälle, että tällä kertaa niitä pisteitäkin on varmasti luvassa suosikkipojallenne! Eli siis kaikki vaan sentterin lehtereille aiheuttamaan hässäkkää! Ja jos peli on totutun surkeaa, niin eiköhän viereisellä kentällä ole vähintään joku F-junnujen reenit, jotka sillä hetkellä saattavat vaikuttaa todella mielenkintoisilta!

Jähi-Jaki- Lauantai 21.11.2009, Sentteri, Kaukajärvi

Tervetuloa!